Moikka!
Tämän päivän tekstin kirjoitus ei ollut helppoa, mutta halusin sen teille julkaista...
Osa teistä varmaan tietääkin jo instagramin kautta, että rakas Bar nukkui pois 16.1.15 viikin eläinklinikalla. Bar (LaBar) oli minun vuokrahevonen, mutta se tuntui kuin omalta. Minä hoidin sitä kuin omaani ja rakastin sitä älyttömän paljon. Tämän takia asian hyväksyminen on ollut minulle todella vaikeaa.
Meidän tarina alkoi 6.4.2013, jolloin menin koe ratsastamaan äitini kaverin tyttären (aikuinen) hevosta. Menimme koulua aluksi ja barin omistaja piti minulle tuntia. Lopussa pääsin hyppäämään vähäsen barilla ja se oli se hetki kun ihastuin tähän hevoseen. Olin niin innoissani ja onnellinen. Tosin äitini ei ollut kertonut koeratsastuksen syytä, sanoi vain että menemme ratsastamaan baria. Autossa matkalla kotiin puhuimme paljon ja äiti kysyi minulta haluanko ruveta käymään ratsastamassa baria pari kertaa viikossa. No tottakai minä suostuin tähän! Aloimme käymään viikottain barin luona ja kävimme aina välillä tunneilla ja barin omistaja piti minulle aina välillä estetunteja.
 |
| Ensimmäinen kuva Barista. (koeratsastus) |
Aluksi rataesteillä heppa vei mua jonkin verran, mutta pikkuhiljaa opimme tuntemaan toisemme, ja opin miten baria ratsastetaan. Aloimme kehittyä ja kysyin sitten äidiltäni että olisiko mahdollista jos voisin ottaa barin husön leireille mukaan. Äiti mietti asiaa hetken ja sanoi että jos omistaja suostuu, niin bar tulee mukaasi. Olin niin innoissani ja toivoin että saan luvan. No niin sainkin. Pääsin kahdelle leirille barin kanssa! Sain kokea millaista olisi oman hevosen omistaminen. Ensimmäinen leiri lähestyi koko ajan ja lopulta se tuli eteemme. Päivällä ratsatin barin kirkkonummella kevyesti ja sillä välin kun heppa söi ja lepäsi, me pakkasimme sen tavaroita ja ruokia mukaan. Saavuimme husöön ja siellä oli parkkipaikalla odottamassa minun todella hyvä ystävä Claudia ja hänen poni Stara. Barista ja Starasta tuli heti ystäviä ja ne asui vierekkäin husössä. Leirimme sujui todella hyvin, mutta tällä leirillä en ratsastanut baria kuin 1h päivässä, joten se oli todella energinen. Menin sillä vain koulukisat ja prinssillä estekisat.
 |
| Estetunti ennen leiriä |
Leirin loputtua veimme barin kotiin ja kävimme taas pari kertaa viikossa ratsastelemassa. Noin kuukauden päästä ekasta leiristä toinen leiri alkoi, ja samalla tavalla veimme barin husöön. Tällä leirillä ratsastin barin aina vapaa ajalla energian takia. Heppa oli paljon rauhallisempi tällä leirillä, kun liikkui enemmän. Eli ratsastin 3h päivässä. 1 ohjattu tunti barilla, 1 ohjattu tunti husön ponilla ja sitten vielä illalla barin. Välillä ratsastin ilman satulaa, välillä menin ihan vain koulua ja kerran hyppäsin ihan kunnon estettä, sillä siellä leirillä hypätyt esteet bar olisi päässyt takaperinkin yli. Hypättiin yli metriä muistaakseni ja tällöin isäni ja veljeni oli katsomassa. Toivoin sydämeni pohjasta että nyt isä näkisi että voisin kehittyä barilla jos vain voisimme ostaa sen. (Bar oli siis kokoajan myynnissä). Bar olisi ollut minulle täydellinen ensihevonen. Olisin päässyt kisaamaan kenttää, sillä se on ollut unelmani niin kauan, ja nyt minulla olisi hevonen siihen! Bar oli kenttähevonen ja osaa kaiken. Se oli kuin minulle luotu, unelma hevonen. Mutta toivoin turhaan... En ikinä tulisi saamaan tätä hevosta. Ikinä. Tällä leirillä hyppäsimme ekat estekisamme 70cm ja sijoituimme 3. sijalle. Koulukisoissa menin barilla B-merkin radan ja tulimme 4 sijalle. En ikinä olisi kuvitellut että nämä jäivät viimisiksi kisoiksemme.
Leirin jälkeen jatkoimme treenaamista viikottain ja kesän jälkeen olimme kuin parhaita ystäviä. Bar hörisi minulle aina kun tulin rupsuttelemaan sitä. Meille kehittyi sanoinkuvaamaton suhde jonka kuvittelin jatkuvan ikuisesti. Mutta pian huomasin että menettäisin barin. Mahdollisesti lopullisesti. Bar lähti ylläpitoon jollekkin missä bar oli aikasemmin ollut jo ylläpidossa ja sen olisi tarkoitus alkaa kisaamaan 120cm luokkia jälleen. Ylläpidon piti tietääkseni kestää 1-3 vuotta. No eihän se kestänytkään. Olin niin onnellinen jälleen kun minulle tuli viesti että voisin tulla viikottain taas barin luokse. Mutta iloni muuttui vihaksi kun kuulin miksi bar lähti aikasiemmin ylläpidosta. Mutta luulin että sen kuuleminen olisi ollut pahinta. Kun näin hevosen pitkästä aikaa, suoraan sanottuna järkytyin. Baria ei oltu liikutettu 3 VIIKKOON! Se oli vain seissyt tämän koko ajan. Ja syynä se että kun bar ei enään kyennyt kisaamaan niin kuin olisi haluttu, päätettiin sitten olla liikuttamatta lainkaan. Olen pahoillani jos kyseinen henkilö lukee tätä mutta jos lukee niin toivottavasti tajuaa kuinka paskasti teki barille! Tuo ei ole syy olla liikuttamatta lainkaan hevosta. Minkä lainen ihminen voi edes tehdä noin, eikö tullut edes huono omatunto? No ei näköjään... Ja jos tämä kyseinen hevosen laiminlyöjä lukee tätä niin EN ole poistamassa tätä kirjoitusta suorapuheisuuteni takia. Kaikilla on oikeus kuulla mitä teit Barille. Minun rakkaalle. Bar oli tajuttoman laiha, sen lihakset olivat kokonaan poissa, selkä kipeä ja se oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Jouduimme aloittamaan barin kuntoutuksen ihan nollasta ja alkaa nostamaan sen kuntoa vähitellen.
No, bar alkoi kuntoutumaan hyvin ja sai lisää painoa ja lihakset rupesivat tulemaan takaisin. ALoimme suunnittelemaan kevään 2015 kisakautta. Minun piti ruveta kisaamaan barilla. Harjoittelin barin kanssa paljon ja teimme paljon puomeilla ja mini kavaljeteilla tehtäviä, jotta sitten kun bar olisi tarpeeksi hyvässä kunnossa, olisi helppo nostaa esteet isommiksi.
Valitettavasti emme ikinä päässeet tähän... Jostain syystä bar vain "romahti" kerralla. Kaikki alkoi siitä kun se ontui. No ontumisen jälkeen tuli allerginen reaktio, jonka syytä ei saatu selville. No sitten selvisikin että barin jalat ovat kipeät. Bar sai kortisoni kuurin, mutta eläinlääkärin reseptistä löysin järkyttävän tekstin, josta aloin ymmärtää että bar ei olisi enään se sama hevonen kuin ennen. Siinä luki että siitä ei enään tulisi kunnon hevosta, eikä se kestä välttämättä enään ratsastusta. Olin valmis tekemään mitä tahansa tämän hepan edestä. Mietimme että se voisi tulla kesäksi mökillemme laitumelle pullaponiksi. Kävin viikottain 1-2 kertaa, välillä 3 kertaa kävelyttämässä baria ja hoitamassa sitä. Pesin sitä, harjailin ja istuin karsinassa sen luona kymmeniä minuutteja. Lopulta rupesin maastakäsittelemään baria. Jos en voi ratsastaa sillä, voin jatkaa meidän suhdetta maastakäsin ihan yhtä hyvin. Opetin barin seuraamaan minua, se oppi todella nopeasti ja parin opetuksen jälkeen päästin sen vapaaksi maneesissa. Se seurasi minua kaikkialle. Tiesin periaatteessa koko ajan että barin matka päättyy pian mutta en vain suostunut hyväksymään sitä. Kielsin sen itseltäni. Uskottelin että kyllä sille tapahtuu jokin ihme parantuminen mikä tapahtuu aina elokuvissa.
Viimeisestä kerrasta kun näin barin on kuvia, mutta en ole siirtänyt nitä koneelle joten tässä ylhäällä on niitä viimeisempiä kertoja kun näin hepan. Viimeinen kerta tuli ja hyvästelin barin. En ollut vieläkään myöntänyt itselleni että bar ei parane eikä ole kuin yksi vaihtoehto. Odottelin sitten sitä hetkeä kun päätös on tehty, mutta luulin että päätös tulisi myöhemmin. Lähetin äidilleni viestin että mikä on barin tilanne. Ja äiti vastasi näin: "Bar on nukkunut viime yön viikissä ja aamusta lähtenyt ikuiseen uneen heppojen taivaaseen." Purkahdin itkuun ja tajusin että Bar on poissa eikä tule ikinä takaisin. Menetin sen taas, tällä kertaa ikuisesti. Minulla on Barista juliste seinälläni ja joka yö kun katson sitä purskahdan itkuun ja itken itseni uneen. Mutta nyt barilla on parempi olla ja toivon että se katselee pilvien päältä meitä kaikkia jotka ovat siitä hyvää huolta pitänyt. En voi olla miettimättä että olisiko ollut jotain mitä olisin voinut tehdä estääkseni tämän tapahtuman. Kuitenkin bar oli elämäni hevonen enkä ikinä tule unohtamaan sitä! Sillä on aina erityinen paikka sydämessäni.
Nyt olet poissa ja mukana tuulen saat,
kulkea rajalla ajattomuuden.
Olit kimallus tähden, olit pilven lento,
olit kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa vaan luoksemme saavut,
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotat meille hyvää yötä.
Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yht äkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton,
ja kaipuu suuri ja sanaton.
En vielä ois tahtonut luopua susta,
jäi ääretön ikävä ja suru musta.
Olit ihana, tärkeä, rakas,
voi kumpa tulisit takas.
Yht äkkiä huomaa, se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja korvaamaton,
ja kaipuu suuri ja sanaton.
En vielä ois tahtonut luopua susta,
jäi ääretön ikävä ja suru musta.
Olit ihana, tärkeä, rakas,
voi kumpa tulisit takas.
Love, Ella
